Vetovaljaan mittausohje

Vetovaljaan mittojen mittaaminen

Vetovaljasta käytetään nimensä mukaisesti toiminnoissa, missä koiran kuuluu vetää, kuten koirajuoksu ja pulkan vetäminen. Jotta valjas toimii oikein ja on mukava koiran päällä, on tärkeää että se on juuri oikean kokoinen.

Kaula-aukon kuuluu olla vetovaljaassa pieni, sillä koiralla ei ole olkapäitä ja etujaloille ja koiran lavoille tulee jäädä suuri tila liikkua vapaasti eteen ja korkealle sekä taakse niin, että kyynär ei osu valjaaseen. Sopiva valjas on tavallisesti hiukan ahdas ottaa koiran päältä pään yli pois. Valjaan materiaali tulee olla mahdollisimman vähän kitkaa aiheuttavaa, ettei se aiheuta mahdollisia hiertymiä, kun valjas painuu vetäessä tiukasti koiraa vasten.


Emme suosittele asiakkaalle koiran mittaamista itse, jos asiakkaalla ei ole vahvaa tuntemusta vetoharrasteesta koiran kanssa ja tietoa kuinka valjaan tulee istua päällä. On tärkeää että vetovaljas on juuri sopivan kokoinen, jotta vältytään mahdollisilta hiertymiltä ja lihasjännitystiloilta.

Vetovaljaan mittaamista varten on mahdollista tilata säädettävä sovitusvaljas, jonka avulla voi itse mitata koiransa tulevan vetovaljaan mitat, jos asiakkaalla on riittävästi itsellään tietoa kuinka valjas tulee istua koiran päällä. Muissa tapauksissa palvelen mielelläni vetovaljaan mittojen mittaamisessa.