Valmistan sekä y-valjaita että vetovaljaita mittatilaustyönä toiveidesi mukaan. Voit valita haluamasi värit ja kuosit kattavasta valikoimasta. Valjaat eivät ole vain kauniita, vaan ennenkaikkea korkealaatuisia ja tehty kestämään jokapäiväistä käyttöä.
Kauttani saat erikoisvaljaat avustajakoirille, koulukoirille ja muille työkoirille. Toteutan toiveenne mahdollisuuksien rajoissa ja suunnittelemme valjaaseen yhdessä tarvitsemiasi lisäominaisuuksia tarpeidenne mukaan.
Valmistan myös satiinipannat sekä valjaat herkästi takkuuntuville turkkiroduille sekä erikoispehmustetut valjaat vaativille karvattomille koirille.
Suunnittelen myös muita tuotteita erikoistarpeisiin, kuten esimerkiksi koulu- ja avustajakoirien varusteita.
Kerro tarpeistasi, katsotaan mitä saamme aikaan?
Massatuotantona valmistettavat valjaat ovat harvoin täysin sopivat. Useimmiten ongelmana on liian lyhyt rinta- tai selkäremmi. Panta puolestaan voi vahingoittaa vauhdikkaamman koiran kaulaa.
Hihnan päähän ryhtääminen aiheuttaa koiran kaulassa nopean ja terävän paikallisen voiman, joka voi vahingoittaa kaulan eri rakenteita. Myös kaulaan kohdistuva jatkuva veto voi vahingoittaa monia koko koiran kehon rakenteita.
Liian lyhyt rinta- tai selkäremmi aiheuttaa hankausta koiran kainaloiden alueelle. Koirasi voi pahimmillaan alkaa liikkuessaan "kauhomaan" etujaloilla välttääkseen hankauksen aiheuttamaa kipua. Kun koirasi laskee päänsä alas haistellakseen, valjaat painavat henkitorvea..
Liian iso kaula-aukko aiheuttaa painetta koiran lapoihin. Tämä voi vetävällä koiralla saada aikaan hankalia jännitystiloja lihaksistoon. Valitsemalla mittatilausvaljaat, takaat että koirasi voi liikkua ilman, että varusteet rajoittavat koiran liikeratoja tai aiheuttavat epämukavuutta.
Jos luonnollisesti liikkuminen on mahdotonta, lihasjumit ja virheelliset liikeradat aiheuttavat ongelmia koiran lihaksistolle, jänteille ja nivelille. Tilanteen korjaamiseksi voi tarvita koirahierojaa tai fysioterapeuttia mikäli epäsopivia valjaita on käytetty pitkään.
Kaikki valjaat valmistetaan laadukkaista ja kestävistä materiaa-leista. Ne ommellaan vahvalla valjaslangalla joka soveltuu kestävyytensä puolesta myös hevosten varusteiden ompeluun. Valjaissa on ytimenä vettä imemätön solumuovipatja, jota ympäröi soft shell- tai keinonahkamateriaali. Valjaan värin ja kuosin saat valita itse!
Y-valjas on suosittu ja ergonominen talutusvaljas päivittäiseen lenkkeilyyn. Oikein mitoitettuna se sallii koiran liikkua ilman, että se rajoittaa raajojen tai pään liikettä. Koiran etujalat ja lavat liikkuvat vapaasti valjaan rakenteen ja oikean mitoituksen ansiosta. Y-valjaissa koira pystyy laskea myös päänsä alas haistellakseen ilman liiallista painetta kurkunpäähän, kunhan selkäremmi ja rintaremmi suhteutetaan oikean pituisiksi. Tällöin kaula-aukko ei nouse painamaan henkitorvea.
Lisäominaisuudet:
Lisälenkit hihnaa varten Mahdollistaa esimerkiksi 2-pistekiinnityksen tai hihnan kiinnityksen pelkästään valjaiden etuosaan, mikä voi auttaa hihnakäytöksen harjoittelussa. Tällöin vetäessä koiran rinta kääntyy ohjaajaa kohti. Mikäli haluat kiinnittää hihnan valjaan etuosaan, valjaisiin kannattaa valita myös pakkiremmi. Lisälenkkejä voidaan lisätä mihin tahansa kohtaan valjasta. Lisälenkki on kätevä myös erikseen kiinnitettävää valoa varten.
Kahvat Selän puolelle voidaan ommella kahva, mistä koiraa on mahdollista pidellä. Tämä mahdollistaa hyvän hallinnan esimerkiksi haastavissa ohitustilanteissa.
Pakkiremmi - Jos koirasi yrittää päästä valjaista pois pakittamalla, tarvitset pakkiremmin. Ylimääräinen koiran vyötärölle kiinnitettävä remmi estää taitavimpienkin houdinien yritykset poistua valjaista. Pakkiremmi voidaan ommella joko kiinteäksi tai irroitettavaksi.
Valmistan ja suunnittelen myös muita tuotteita erikoistarpeisiin, kuten koulu- ja avustajakoirien varusteita.
Vetovaljaat on suunniteltu erityisesti vetoharjoituksiin kuten hiihtoon, canicrossiin, bikejoringiin, kickbice-retkiin tai reen vetämiseen. Nämä valjaat ovat suunniteltu jakamaan vetovoima tasaisesti useille lihasryhmille ja estämään kaulan sekä kurkun alueen rasitusta, mikä tekee niistä turvallisia vetoharjoituksissa.
Husky-tyyppinen vetovaljas on ihanteellinen vaihtoehto kovaan työhön. Voit tilata kestävät ja turvalliset vetovaljaat minkä tahansa kokoiselle koiralle, olipa sitten kyseessä energinen vetokoira tai vetämisestä pitävä seikkailunhaluinen kaveri. Kuten muidenkin tuotteidemme kanssa, voit valita juuri haluamasi värit valjaaseen. Vetovaljaaseen ei ommella kuvionauhaa.